Joulukalenterin 8.luukku!

H-niinkuin

HARMAA!

Harmaata aistitaan silloin kun näkökentästä saapuvä valo vaikuttaa tasapuolisesti,mutta ei kovinkaan voimakkaasti kaikkiin silmän verkkokalvon valoherkkiin näkösoluihin. 

                                                                    (Herra Wikipedia)

Harmaa ei ota kantaa,

se on arkinen ,vaatimaton , ujo.

Se rauhoittaa ,mutta myös masentaa.

Harmaa on usvan ,hämärän, epävarmuuden väri.

 

Arki alkoikin sitten taas tosi harmaana.

Vettä sataa.

Ulkona ei ole valon häivääkään. 

Kaikki yhtä sameaa, harmaata, harmaista harmainta.

Eipä uskoisi  joulun kohta kolkuttelevan ovella.

 Olen pitänyt aina marraskuuta pahimpana vihollisenani ,mutta joulukuu taitaa tarttua veljeään kädestä. 

Yhdessä sitten rynnivät mieleni sopukoihin, nuo ilkikuriset.

Eipä eroa joulukuu marraskuusta ,niin ovat kaksosia.

Kyllä tässä huumorin metsästys on tiukalla.

Iloisen mielen ,kirkkaiden ajatusten 

metsästys julistetaan alkaneeksi.

Ensimmäistä "kaatoa" odotellen.

 

Joulukalenterin 7.luukku!

 

I-niinkuin

ILO!

 

 

Onni astuu mielellään taloon 

jossa ollaan hyvällä tuulella.

                                                    (Japanilainen sananparsi)

 

 

Jos japanilaista sananpartta on uskominen ,

niin onni taitaa astua tänään kotiimme.

 Eilinen ilta oli naurua ja hyvää mieltä tulvillaan. Tyttäreni Siirin kanssa askartelimme kortteja valokuvista

 siskonsa tuleviin 30-v syntymäpäiville, jotka vietetään tulevana viikonloppuna. Valokuvat saivat mielemme hyvälle tuulelle, muistellessamme kaikkea niitä asioita mitä oli tapahtunut.

Linnan juhlien aikaaan viestittelimme veljeni kanssa.

Viestit olivat täynnä naurua ja hullunkurisia asioita.

 Sisältönä oli linnanjuhlat joissa muka olimme mukana.

 Naurusta ei ollut tulla loppua niitä viestejä kirjoittaessa ja lukiessa.

Joten tässä tapauksessa voisi sanoa,että " hullulla on halvat huvit ".

 Naurua ja iloista mieltä saa kyllä todella pienistä asioista

Tämän päivän onnen aihe on tuo ihana valon kajastus joka taivaalta hetken on pilkahtanut.(tosiaan vain pienen hetken)

 Nimitäin aurinko .

Taidan laittaa kahvipöydän valmiiksi .

Onni 

on varmaan jo kohta täällä!

Joulukalenterin 6. luukku!

I-niinkuin

ITSENÄISYYS!

Suomi itsenäistyi Venäjän vallan alaisuudesta vuonna 1917,kun Suomen eduskunta hyväksyi 6.12 Suomen Senaatin laatiman itsenäisyysjulistuksen ja ehdotuksen Suomen uudeksi hallitusmuodoksi. Käytännössä itsenäistymisestä tuli totta kun muutkin valtiot tunnistivat Suomen itsenäisyyden.

Palataanpa taas ajassa taaksepäin. Lapsuuteen. 

Itsenäisyyspäivästä on jäänyt mieleeni tietysti linnanjuhlat ja kynttilät. 

Linnanjuhlia ei jätetty väliin millään verukkeella. Oli illan kohokohta linnoittautua telkkarin ääreen ja ihastella kauniita pukuja ja sitä kaikkea juhlaloistoa. 

 Kaikki se mitä näki oli niin taianomaista ja ihmeellistä.

 Nykyjään tuo taika on kadonnut ja ihmetys on vaihtunut hämmästykseen ja pikkuiseen(Lue: Mitä ihmettä tuolla on päällä. Kato nyt noitakin .Aivan järkky. Jos mulla olis rahaa, niin tuollaista en päälleni pistäisi.Ei voi olla totta, noikin tuolla, miten ne nyt sinne kutsuttu.) arvosteluun paikalla olijoista ja heidän vaatetuksestaan. 

Siihen aikaan ihmisiä ei (muistaakseni) arvosteltu niin kovin tai kovin sanoin ,kuin nyky-aikana.

Toinen tärkeä muisto liittyy noihin kyntilöihin. Miten jännittävää oli kun äiti aukaisi ikkunan sisälasin ja laittoi ikkunan väliin kaksi kynttilää .Kotimme oli niin kauniin oloinen kun ikkunoiden välissä kynttilä paloivat ja muualla oli aivan hämärää. En muista että kynttilöitä olisi poltettu muuten kovin ahkerasti. Ainoastaan syntymäpäiväpöydissä ja joulupöydässä. Niin se aika on muuttunut siinäkin asiassa. Nykyisin oma kotimme täyttyy iltaisin kynttilöiden tunnelmallisesta valaistuksesta.

Jonkin perimätiedon mukaan nuo kaksi kynttilää ikkunassa merkitsi  turvallista yöpymispaikkaa sotilaille. Asiasta on varmasti monta eri versiota ,mutta tuo tuntuu minusta todella uskottavalta ja kauniilta ajatukselta.

Toivotan teille kaikille levollista ja rauhallista itsenäisyyspäivää.

Lähetän myös syvän kiitoksen ja kunnioituksen niille
 jotka ovat mahdollistaneet meille 

itsenäisen Suomen. 

  

Joulukalenterin 5. luukku!

K-niinkuin

KUU!

Aina yhtä salaperäinen,

 luonnon oma

 katulamppu!

 

 

 

 

Joulukalenterin 4. luukku!

K-niinkuin

KIITOLLISUUS!

 

 

Metsän meitä katsellessa

kuunnellessa

lumi narskuu huopatossun alla,

tikka-ystävämme

keskeyttää työnsä ja tervehtii.

Täällä mieli  painuu yltäkylläisyydestä ,

täällä polvistu kiitollisuuteen.

                                                         (Terttu Takala)

Tässä istun keittiönpöydän ääressä. Aamu on vasta valkenemassa ja kaikkialla on vielä hiljaista.  

Silmät sikkarassa katselen ikkunasta aukeavaa maisemaa ja mietiskelen tulevan päivän tapahtumia .

Usein mietin osaanko olla tarpeeksi kiitollinen tästä kaikesta. Tulee nuristua turhanpäiväisitä asioista, ja liian usein on tyytymätön päivänsä kulkuun, eikä aina muista ,että elämä on tässä ja nyt. Osaisi täyttää päivänsä kiitollisuudella siitä että, kaikki on loppujenlopuksi ihan hyvin ,ettei elämän onnellisuuteen tarvita suuri asioita, ihmeellisiä tapahtumia. Vaan onni ja onnellisuus on juuri niissä pienissä hetkissä ja kohtaamisissa.

 Olkoon tuo miete tämän päivän ohjenuora meille kaikille. 

Kiitollisuus siitä  mitä kaikkea elämämme sisältää.

Kiitollisuus niistä rakkaista joita meillä on .

Kiitollisuus niistä ihmisistä joita kohtaamme tänä päivänä .

Kiitollisuus siitä ,että joka päivä on uusi ihme.

Joulukalenterin 3.luukku

K-niinkuin 

KYMIJOKI

Kymijoki on kymijoenvesistöjen laskujoki Suomessa.

 Joki alkaa Kymijoen pääjärvestä Päijänteestä ja laskee Suomenlahteen viitenä päähaarana.

(herra wikipedia kertoo muumuassa tämän Kymijoesta)

Kun muutimme Lyöttilään oli "myyntipuheessa" silloin nämä neljä asiaa:

Vaikka asut maalla niin talon vierestä kulkeva tie on asfaltia

 Tien toiselta puolelta alkaa valaistu pururata.

 Katuvalot valaisevat iltaisin  talomme kohdalla.

 Sokerina pohjalla, Kymijoki on 400m päässä talostamme.

 Lyöttilän uimapaikalle kulkee idyllinen pieni metsätie jonka päässä on rauhallinen uimaranta,
mukavine uimakoppeineen, siististi räsymatot lattialla. Vaikka uimaranta ei oikeastaan ole nyt ihan ranta, niinkuin se yleensä ymmärretään ,laajoineen hiekka-alueineen , täyttää tämä meidän vaatimukset rannasta .Siellä on hyvä laituri josta pääsee uimaan, jolla istuskella ja ihastella aurinkoa kun se laskee.

Ranta on hyvin kalastukseenkin sopiva, ainakin pienimuotoiseen.

Voi meitä onnellisia. Tästä olimme haaveileet .
Kotimme on siis  melkein kuin kesämökki jossa voi asua ympäri vuoden ja vielä 
Kymijoella, melkein rannassa.

Vuosien saatossa Kymijoki rantoineen on sitten tullut tutuksi.
 Olemme kolunneet sen rantaviivaa veneemme kanssa ,uineet sen rannoilla,

Katseltu kymmeniä auringonlaskuja ja kuun siltoja

Muistan kouluaikaani jolloin maantiedon tunnilla käytiin Suomen vesistöjä lävitse.
 Silloin tuo tuntematon Kymijoki vain vilahti  vesistönä muiden joukossa
 ja nyt se osana  meidän
 jokapäivästä elämää.

Niin kesällä kuin talvellakin .  

Ihmeellisiä ovat elämämme polut!

Joulukalenterin 2. luukku

Luomisen tuska!

 

Tänä vuonna  on tuntunut tosi vaikealta joulukalenterin kitjoittaminen. En tiedä miksi. Olen istunut pöydän ääressä haroten hiuksiani ja tuskaillut luomisen puutetta ja tekemisen vaikeutta. Tuntuu ettei mikään ajatus kulje eikä ainoakaan idea liiku eteenpäin. Siksi tämä myöhäinen ajankohta tämän päivän kirjoitukselle. Olen miettinyt tulevien päivien aiheita ja päätynyt jatkamaan edellisen vuoden tyyliä. Sanan ensimmäisestä kirjaimesta alkavaa  "tarinaa". Joten yhdessä eteenpäin ,kasikädessä, hypähdämme kirjaimen V-kohdalle eli:

V-niinkuin 

VELI !

Palataanpa taas ajassa taaksepäin. Miten nykyisin tuntuukin mukavalta muistella noita entisiä ,menneitä ,aikoja. Muistot tuntuvat lämpöiseltä liekiltä sydämessä, aika ei ole kullannut ainakaan noita muistoja.

Minulla on yksi sisko ja yksi veli. Ikä-ero molempiin suuntiin (olen keskimmäinen)on suuri. Tai suuri ja suuri ,veljeeni kuusi vuotta ,siskooni kahdeksan.
 Nykymittapuun mukaan , siis ehkä suuri.
 Muistan kun veljeni syntyi olin mielettömän mustasukkainen kaikesta mikä kosketti häntä. Minä,joka ennen olin kaiken keskipiste,pieni kultahippu, (tuntuupa mukavalta kirjoittaa tuolla lailla) joutui luovuttamaan tuon tittelin tuolle pellavapäälle joka hurmasi olemuksellaan kaikki. Loppupelissä jouduin jopa jakamaan huoneen hänen kanssan ,mikä taisi olla silloin murrosikäiselle tytölle melko karmaiseva tilanne.
Mutta veljeni kasvoi ja vanheni ja minä siinä samassa myöskin .Luottamus kasvoi välillämme ja monet salaisuudet jäivät sydämiemme syövereihin.
 Elämäni kuljetti minua asumaan toiselle paikkakunnalle mutta veljeni kuului kiinteästi elämäni pyörteisiin,
 vaikka välimatka vaikeutti välillä tapaamisia.
Olimme vuosien saatossa "hitsautuneet " yhteen, veljeni ja minä.
Ilolla ja naurulla on aina paikkansa tavatessamme. Aika menettää merkityksensä olessamme yhdessä jossain.
 Vaikka elämä on johdattanut meitä molempia ,välillä tyynellä  välillä myrskyisällä merellä, on kuitenkin ollut lohduttavaa tietää että veli on aina veli  jolla on sama menneisyys kanssani,jonka luo on helppo palata, vaikka elämässä tapahtuisi mitä vain. Aina voi sanoa:

Sisko ja sen veli!