Sitä ei voi ohittaa ,sitä ei voi alittaa!

Kuka keksi 

talven!

 

 

ENSILUMI

 

 

Syysusvien kahleet katkes,

kesä vankinsa vapahtaa:

Jo pilvien saumat ratkes lumihahtuvat putoaa!

 

Läpi ilman ne keinuvat hiljaa

yli mustan , aution maan.

Miten valkoista huurreliljaa

sydän rauhaton kaipaakaan!

 

Miten autuas onkaan antaa

lumen viileän vilvoittaa

sitä otsaa, mi vielä kantaa

suven muistoa polttavaa!

                                              ( Kaarlo Sarkia)

 

 

 

Vaikka kuinka tiedän tulevan alkutalven (vai miksi tätä aikaa nyt kutsuisi) vievän kaiken voiman mennessäään vähäksi aikaan

niin kuitenkin kaikesta huolimatta, kaikesta positiivisesta ajatusyrityksestä huolimatta,

 sen tulo masentaa aina  aluksi.

Koko keho yrittää taistella tuota luonnonilmiötä vastaan.

Jalat toimivat kuin unessa ,tietämättä mihinkä haluaisivat mennä.

 Kädet  riippuvat hartioiden jatkeena täysin toimettomana ja mitään tekemättömänä .

Ajatus harhailee ,yrittäen löytää edes jonkinlaisen mielenkiintoisen seikan tulevasta päivästä.

Joskus onnistuen ,useinmiten ei.

Luulisi ihmislapsen tähään ikään mennessä

olevan jo selvillä vesillä tuon tunteen kanssa ,

mutta ei viisastu lapsonen ei.

Viisaita ovat linnut kuin poistuvat pimeyden ja kylmyyden alta iloisempiin maisemiin .Tänä vuonna lintujenmuutto onkin jäänyt paljon vähäpätöisemmäksi näytelmäksi kuin viimevuonna. Muutamia hanhiauroja on lentänyt päivisin talomme ylitse. Pellollakin  ovat viivähtäneet vallan pienellä kokoonpanolla, kun vertaa viime vuotista suurmuuttoa.Silloin pellolla oli vieraita niin ettei aamukahvilla olisi pannullinen riittänyt kestitsemään koko joukkoa.

Joutsenet ovat huutaneet toisilleen kokouskutsua jo jonkin aikaa.

 Muutama pariskunta lentelee aamuisin aina samalla kellon lyömällä

pellolta Kymelle, tuohon uimarannan poukamaan päin.

Siellä niitä voikin nähdä isomman joukon 

viime hetken uintia suorittamassa.

Kurkia ei ole näkynyt enään ollenkaan .

Kurkisen pariskunta taisi olla ainoa joka näillä pelloilla vietti aikaansa ennen kuin tuulet muuttuivat suotuisiksi niiden lähdölle. 

Niin on meidän elämä rauhoittunut eläintenkin puolesta täällä pellon reunalla. 

Mutta ehkä kun tuulet ovat suotuisia meillekkin niin mieli  ja ajatus nousee tästä alkutalvesta ylöspäin . Näinhän se on joka vuosi ennenkin mennyt ,samaa kaavaa noudattaen kuin linnuilla konsanaan.

Eräänä päivänä yksinäinen valkohäntä peura kävi pellolla poikeamassa. Kuulosteli korvat valppaana ääniä, etsiskeli syötävää ja sitten juoksi metsään turvaan. Yritimme päästä sitä lähelle ,onnistumatta siinä kuitenkaan .

   

Joten jos oikein tarkkaan katsot kuvaa niin tuo pieni pilkku on peura.

Onneksi ne sentään vielä pysyvät näissä maisemissa ennen lumien tuloa.

Vaikka kuinka yritän keksiä talven mukavampia puolia josta saisi päiviin  iloa, tuntuvat ne olevan todella vähissä.

 Aina vain varmemmin huomaa olevansa kevät-kesä ihminen. 

Valo ,lämpö, värit,kaiken uuden ihanan syntyminen luontoon

 saavat mielen virkeäsi. 

Sitä voi kevään kynnyksellä istuskella vaikka kuinka kauan paikoillaan ja vain katsella kaikkea ympärillä olevaa ja ihmetellä. 

Noh, kyllä se taas tästä lähtee.

Päivät vierivät,

 viikot kuluvat,

 kuukaudet siirtyvät huomaamattomasti kevättä kohti. 

Kohta on joulu,

 ja hups,

 kevätaurinko alkaa paistamaan ja

 kaikki valoisuus on taas edessäpäin.

 No, jopas jotain ,

 positiviivisuusko se  nostaa pikkuhiljaa itseään ylöspäin.

Hienoa!  

 

 Tähän tunnelmaan jääden...

 ja tähän ajatukseen .....

 Kyllä mieli taas iloisen

 ajatuksen nappaa!

 

Iitti matkailua!

Mukulanlahti!

 

Turha mennä merta edemmäs kalaan!

Oma maa mansikka muu maa mustikka!

Vanhat sananlaskut pitävät

 usein "kutinsa"

 jonka olen todennut monesti.

Eräänä iltana tuli tuo (kin) asia  jälleen kerran todistettua.

Eli kaikki meni  jotenkin näin :

 

 Mummo mitä me tehtäisiin ......

Ja mummohan ne hauskimmat asiat yleensä aina keksii (ainakin omasta mielestään)

Joten....

Pienet ihmeet autoon.

Nokka kohti Kupparinojaa

 joka sijaisee noin parin kilometrin päässä mummolasta, ennen Iitin kirkkoa.

Ja siitä pieni seikkailu saattoi sitten  alkaa....

niin yksinkertaista ,mutta todella niin hauskaa.

 (joten kyllä mummo tietää ja osaa nämä asiat)

 Miten jännittävää olikaan kävellä pitkospuita pitkin.  

 

Välillä pysähdyttiin lukemaan opastauluista 

mitä kaikkea voimme matkan varrella tavata.

 

ja sitten taas eteenpäin...

 

Aurinko pilkisti välillä puiden välistä

tehden metsästä aivan satumetsän näköisen.

 Hetken kuluttua määränpää näkyikin

Lintutorni!

 Ennen torniin kapuamista saattoi vielä tarkistuttaa lintutietonsa

 ja ihastella ihka oikeiden lintuharrastajien ottamia valokuvia.

Viimein kun rappuset oli kavuttu ylös

 avautui kaunis näkymä pitkin Urajärveä.

Pienen odottelun jälkeen Kanandan hanhiparvi laskeutui veteen ,

virkistäytymään ja kenties etsimään jotain syötävää.

 Ylhäällä taivaalla lensi samaaan aikaan hiukan isomman kokoinen lintu....

  Näin lähellä kaikki tämä ihmeellinen.

Niin helpolla voit tehdä unohtumattomia hetkiä

 niin itselle kuin toisillekkin .

Elämän ihmeet ja

 muistot eletyistä hetkistä 

 koostuu niin pienistä

 asioista 

 ettei sitä tule aina ajateltua.

Kaiken tämän hauskan

 lintutornilla

 olemisen jälkeen 

oli mukava astella takaisin päin ,

nyt jo vähän rennommalla askeella kuin tullessa.

 Eli jos joskus yhtään mietit  mitä tekisit kun on tekemisen puutetta, 

ehdotan...

mene lintutornille,

 Mukulanlahdelle. 

Teet  pienistä muistoista

 niitä parhaimpia!

 

 

Uusin!

Ja joukko

 kasvaa!

Kahvihetken

 prinsessa ,

uusin arabialainen. 

Niin kaunis!

 

 

Rakentamista!

Kuistin

 uusi elämä!

Herra Wikipedia ( mielestäni kaikkitietävä wikipedia, on mieshenkilö ,joten voinen kutsua sitä ,ei häntä ,jossain se roti ajatuksissakin pitää mennä ,  herraksi. )

osanee kertoa kuistista näin :

Kuisti on suomalaisissa puutaloissa tyypillinen pääovea suojaava rakennelma.
 Kuisti  pääasiallinen tehtävä on suoja kulkua, 
mutta se on myös perinteisesti omistajan aseman ja varallisuuden  osoitin.
 Kuistista voidaan käyttää myös nimeä porstua 




Silloin kun muutimme tähän kotiin kuistista ei ollut tietoakaan. 
 Pienenä unelmana se kyti sielunsyöväreissä.

 Ajatuksena oli tuolloin vain mukavat raput joista kulkea taloon sisälle ja ulos. Raput joissa olisi mukava istuskella ja
 seurata maailman menoa.
 Raput kun tulisi,
 niin moderni eurolava,
 saisi siirtyä puuvarastoon odottamaan jatkokäsittelyä.




Ajatus rapuista alkoi muhia ja kuten odottaa saattoi,
 nälkä kasvoi syödessä, 
 jospa sittenkin.... pieni kuisti.
 Kuisti jolla istuskella ja nauttia ilta-auringosta.
Vaihtoehtoisesti voisi lueskella, kahvitella ja 
kesäiltojen hämärryttyä nauttia kyntilöiden valosta.

  
Joten kuisti tuli
 ja olimme tyytyväisiä, vähän aikaa!

Mutta koska asumme "humisevassa harjussa" vai olisiko oikein sanoa "humisevassa  pellossa " ,
 asian, jonka oikeaksi pitävyyden,
 pihalla olevat ukko ja akka
 voivat todistaa mielettömällä työmäärällä
 sateisena ja tuulisena päivänä.

Eukko parka joutuu veivaamaan ukolle tahkoa olan takaa,
 siinä ei reumatismiselle  lepoa anneta.

Kuinka monta aurinkovarjoa on lentänyt  taivaan tuuliin 
tai muuten rikkoutunut juuri tuollaisina päivinä.

Jyski on saanut meistä vakituiset asiakkaat,
 hankkiessamme 
 useita uusia varjoja kesän aikana, noiden  rikkoutuneiden tilalle.

Mutta kun aurinko taas paistaa siniseltä taivaalta,
lempeä pieni tuulenvire käy pihamme yli, 
 noina hetkinä sateet ja rikkoutuneet varjot unohtuu. 
 kuten myös unohtuu mieletön
 tyynyjen ja mattojen raijaaminen edestakaisin
 sateen ja auringon välissä.

 Silloin vain istuskelemme ja nautimme auringosta
 sekä
kuististamme! 

Kunnes.... taas sataa
 ja tuulee ,
ja Jyskin ovi käy...

 Tuona hetkenä päätimme,
 että nyt tämä saa riittää,
 kuistimme saa katteen.


Ja niin alkoi rakentaminen !

Päivä päivältä 
kuistin ulkonäkö 
alkoi muuttumaan

Välillä istuttiin ja mietiskeltiin ja
 noina mietiskelyn jaloina hetkinä
 syntyi ajatus vanhoista ikkunoista 
joilla saisimme kuistimme
 täysin tuulisuojattua.

Tori.fi on oiva löytöpaikka
 (jos et satu jostain syystä tietämään)
  kaikenlaiselle rakennustarvikkeelle ,
ja melko usein todella halvalla!

Ja vihdoin  koko komeus oli valmis.
 Nyt ei tuulet  tuiverra ,eikä sade piiskaa.
 Jyski on nykyisin
 "menneen talven lumia"

Kaikki koristeet ja tilpehöörit
 löysivät oman paikkansa

Enkelitkin saivat oven päältä oman tilansa
Sieltä niiden  on hyvä toivotella
 turvallista matkaa ovesta kulkijoille.

Jos täällä,
 niin ei sitten missään 
sielu lepää ja
 mieli virkistyy.

Kuistimme toivottaa kaikki ystävät ja vieraat
 astumaan sisään 
 ja viihtymään sen tuulettomassa tilassa,
 johon sateella ei ole kulkulupaa.


Ps. Herra Wikipedia on muuten väärässä siitä ,
että kuisti kertoo omistajan varallisuuden ja aseman .
Varallisuus on kyllä aikalailla nolla, (vanhoja ikkunoita, ale myynnistä ostettuja mattoja, huopia ym.) suurella ajatuksella mietittyjä asioita ,miten kaikki saisi vain huokeimmalla tehtyä
Asema voisi kyllä olla(sekin vain mielikuvituksissa )kuninkaallinen
 niin ylpeitä olemme saavutuksestamme .
Meillä on
 Lyöttilän komein 

KUISTI!

Leikkimökki!

Toteutunut haave!

Silloin kun olin pieni tyttö ,mumolassani oli leikkimökki.

Mökki oli alunperin rakennettu siskolleni, mutta  hänen vartuttua pois leikkimökki-iästä ,

minä olin perimisjärjestyksessä seuraava.

Siihen aikaan vietimme kesästämme suurimman osan mummolassa . Oikeastaan luulen ,että koko kesän.

 Koko kesä mummolassa taitaisi olla meidän lapsenlapsille  se kaikista pahin lomanvietto vaihttoehto mutta minun lapsuudenaikoihin se oli kesän paras vaihtoehto ja varmasti se ainoa lomamatka vaihtoehto. Niin ne ajat muuttuvat.

No niin ,siis ajatuksenahan oli kertoa leikkimökistä eikä mummolasta.

Etsinnöistä huolimatta "arkistoistani" ei löytynyt kunnollista kuvaa leikkimökistä.Ne taitavat olla mökin ensimmäisellä omistajalla. Mökki näyttää kylla super pieneltä tässä.Tämäkin kuva on niiltä ajoilta kun omppupuut olivat vasta taimia ja koko mummolan pihakin näyttää juuri valmistuneelta.Kuvassa äitini, mummoni ja siskoni poseeraavat vieraidensa kanssa.Koiran nimi on muuten Jeri. 

 Leikkimökissä oli pieni kapea kuisti ja yksi pikkuruinen huone. Ei siis  tosiaankaan mikään iso mökki. Kahdella seinällä ikkunat ja oviaukko joka oli niin matala että aikuisen oli aina nöyrästi kumarrettava astuessaan mökkiin sisälle.

Mökki sijaitsi  monien omenapuiden vieressä jotka tekivät melkein kuin kujan mökiin mennessä.Mökin pihapiirissä oli puinen kehikko jossa kiipeili ruusuja , "ruusumaja "

Kyseisestä ruusumajastakaan en löytänyt kuin tämän kuvan jossa siskoni on mummon kanssa."Ruusumaja" on näköjään vielä taimi vaiheessa ,sekin 

 

Leikkimökki täytti silloin kaikki päiväni .Aamusta aikaisin mökin matto lensi pihalle ,huonekalut (pieni pöytä, pikkuruinen astiakaappi, nukensänky ja pahvilaatikosta tehty hella) muuttivat paikkaansa mökissä päivittäin. Nukke (nimeltänsä Keijo) nukkui vaunuissa pihalla ja pikku-äiti teki sillä välin ruokaa ja keitteli kahvia. Mummo kyläili välillä  kuin oikeat vieraat konsanaaan.  
Ilman leikkimökkiä kesä ei olisi ollut kesä!


Vuodet vierivät kuin elokuvissa ja leikkimökkejä tuli ja meni ,elämäntilanteiden mukana. Lyöttilään muuttaessani en aluksi osanut haaveillakkaan ,että joskus vielä pihassamme olisi pieni mökki. Kunnes eräänä päivänä mahdollisuus siihen tuli .
 Mökki oli tyttäremme pihanperällä ,vähän käyttämättömänä ja puiden suojaan unohtuneenna.

 Sieltä se aloitti matkansa uuteen pihaansa, meille.

 Mökin paikka pihassa oli tarkkaan harkittu ja huolella tehty

 Viimein tärkeä kuljetus saapui

 ja mökki saatiin taitavien naapureidemme avustuksella paikoilleen.

Leikkimökin väri vaihtui niin ulkopuolelta kuin sisältäkin .

Uudet raput koristavat mökin edustaa (huomaa punaiset nauhat kaiteissa, ne odottivat juhlaväkeä   avaamaaan mökin. Niinkuin oikeissa avajaisissakin jokainen  sai vuorollaan leikata nauhan, kunnes kaikki nauhat oli leikattu ja mökin oven avasi kaikista pienin lapsenlapsistamme, Mimosa)

Huonekalut saivat kauniit heleät värit pinkkiä, keltaista ,violettia, mntunväriä. Taulut ja koristeet löysivät oman paikkansa.

 Nuket nukuivat uudessa sängyssä ja pikku-äidit ja pikku-isä saatoivat ikkunasta seurata vaunuissa olevien nukkejen unta. Kaiken kotileikin välillä on mukava tehdä hiekkakakkuja aurinkoisella pihalla.

Toteutunut haave.
 Minulle ja  varmasti meidän kaikille pienillekkin .On kiva kun mummolassa on ihka oma

LEIKKIMÖKKI

PS. Vielä pieni aikamatka

Sirpa leikkimökin rappusilla ,ikä ehkä noin 2-3 vuotta

Sirpa leikkimökin rappusilla ,ikä 57 vuotta