Joulukalenterin 1. luukku aukeaa!

J- niinkuin 

joulupukki

 

 

 

Joulupukki on hyvä ja kiltti,kuvitteellinen mieshahmo, joka tuo jouluna lahjoja!

Joulupukki ajatus on lähtöisin 300-luvulla eläneestä Myran piispasta Pyhä Nikolauksesta.

Suomessa lahjoja jakava Nikolaus tuli tunnetuksi 1800-luvun alussa.

Ensin joulupukki perinteisesti pukeutui harmaaseen turkkiin, mutta toisen maailmansodan jälkeen asu vaihtui punaiseen nuttuun amerikkalaisen Santa Claus-joulupukin vaikutuksesta.

Omasta lapsuudesta muistan kuinka jännittävä ja pelottava joulupukki oli. Vielä näin aikuisenakin  joulupukki tuo vähän pelonsekaisia tunteita mieleen ,vaikka usko tuohon partasuuhun on mennyt jo vuosikymmeniä sitten. 

Oikeastaan koko joulu menetti tavallaan viehätyksensä sen uskomuksen myötä ettei joulupukki olekkaan totta vaan satua.

Tässä muutamia joulukuvia vuosien takaa,kun joulupukki sai lahjatoivomuskirjeen postilaatikkoon vietynä ,mistä tontut hakivat ne sitten yön aikana, silloin joulu oli vielä salaisuuksia täynnä, tonttujen kurkkiessa ikkunoiden takana.

Joulun riemu ja tunnelma oli käsin kosketeltavissa. Toisinaan ehkä kaipaan tuota lapsen riemua ja uskoa asioihin.Lapsen heittäytymistä joulun taikaan,sen salaisuuksiin .

Tämän ensimmäisen  "joululuukun" ,ensimmäisen adventisunnuntain voimme aloittaa tällä joululaululla, näin ehkä nykyaikaisesti, mahtipontisesti, kuitenkin joulun perimmäisen ajatuksen mukaan.

Matka jatkuu huomiseen......

Marraskuun viimeinen päivä!

Joulukuu hiipii sisään

Silloin kun vesi rupeaa hyytymään,

maa jäykistyy päivästä toiseen syvemmältä ja puut vetäytyvät kuoreensa,

silloin meillä on oltava tarpeeksi voimaa.

Silloin hämärä ei enään 

häviä notkelmista 

eikä päivänvalo riitä

matkoihin ,muutoksiin.

                 (Liisa Laukkarinen)

 Marrakuun viimeinen päivä. Luonto alkaa todenteolla  valmistautua talven tuloon.

 

 Tänään alkoi sataa lunta. Maa on saanut hennon valkoisen värin päällensä. Tuuli vihmoo puissa, on oikea "koiran" ilma.

Mistä lie tuokin sanonta on tullut. Meidän koirat makoilevat rennosti, lämpöisen maton päällä, eivätkä havittelekkaan ulos menemisestä. Ehkä sanonta on tullutkin siitä, koirakaan ei halua mennä ulos!

Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä.Joulukalenterin ensimmäinen luukku aukeaa täällä Pellon reunalla.
Oletko mukana... 


 

 

Jou,jou,joulukortti

Tästä alkaa minun 

joulu...

 

Lähetyvän valon ja rauhan juhla,

uudestisyntymisen ihme:

syvimmän pimeyden hetkellä,

kaamoksen mahtikausi päättyy.

Aurinko syttyy sydämiin,

rakkauden liekki voimistuu .

                        (tuntematon)

Ehkä minäkin olen ollut joskus jouluihminen,  varsinkin kun lapset ovat olleet pienempiä ja jouluun oli pakostikkin paneuduttava vähän eri tavalla kun tällä hetkellä.

Vanhemmiten minusta on tullut EI jouluihminen. En tunne omistavani minkäänlaista joulumieltä kaiken sen hössötyksen keskellä mitä joka paikasta pursuaa ulos.

En kaipaa enään hermoja raastavaa lahjojen metsästystä, ruokien suunnittelua ja suunnitelmien toteuttamista. En halaja runsaista joulukoristeista ympäri kotiamme tai kiiltävistä lattioista, kausiverhoista tai matoista.

En tunne huonoa omaatuntoa sotkuisista kaapeista ja komeroista tai likaisista ikkunoista.

Oikeastaan saan sydämen ylilyötejä kauppojen yltäkylläisestä joulutarjonnasta ,

 ja lehtien tarjoamista vinkeistä täydellisen joulun valmistamiseen.

Mihin me sitä kaikkea tarvitsemme, emmekö voi viettä  joulua ilman tuota suunnatonta tavara määrää jota mainosten mukaan emme voi olla hankkimatta.

Toivon että mieleni täyttäisi levollisuus ja rauha .

Osaisin poistaa ajatuksista joulun vaatimukset, tuoden tilalle hiljaisuuden ja vaatimattomuuden.

Uskon että olen onnistunutkin melko hyvin tässä ajatuksessa.

Kodissamme viettää joulua kaksi ihmistä, joille rakkaus , lämpö ja rauha riittää tuoden täydellisen joulumielen. 

Kuitenkin on olemassa yksi asia joista en jouluna luovu .

 JOULUKORTIT. 

Mietiskelen niiden aihetta jo hyvissä ajoin, mutustelen ja suunnittelen ideaa, joka toteutuessaan onnistuu hyvin tai vaihtoehtoisesti menee aivan penkin alle.

Joulukortteja tehdessä tuntuu ihanalta ajatella niitä joiden kanssa en vuoden aikana ole ollut paljonkaan tekemisissä ja samoin heitä joita olen tavannut useammin .

 

 Korttia tehdessä ajatukset  ja muistot kuljettavat minua pitkin yhteisiä hetkiä joita olemme viettäneet yhdessä tai kohtaamisista vuoden varrella. Silloin välimatka ja aika poistuu ,jäljelle jää vain tunne siitä kuinka lähellä kortin saaja juuri sillä hetkellä on.

  

Idea ja sen toteutus on alkanut. Elän jännittäviä hetkiä.

Joulu saapuu hiljaa......

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

  

    

Marraskuu

Kaiken harmauden keskellä

 

 

 

 

Marraskuu saa usein ,vastusteluista huolimatta, mielialasta otteen. 

On vaikea uskoa valon palaavan  sateen , pimeyden , tuulen ,alkavan kylmyyden jälkeen.

Pitää oikein kaivamalla kaivaa mielen sopukoista  esiin kesän valoisat ja lämpimat hetket. 

Kun valo täytti jokaisen pimeimmänkin sopukan . 

Silloin kun kesäsade tuntui raikkaalta ja  pilvipäivät olivat tervetullutta vaihtelua kuumien aurinkoisten päivien jälkeen.

Vaikka toisaalta marraskuu  on laskeutumista levollisuuteen,rauhallisuuteen, kiirettömyyteen,  jopa pieneen itsensä tutkiskeluun.

 Kaiken kesän tohinan jälkee mieli ehkä kaipaakin lepoa ja pysähtymistä.

Kaikesta marrakuun synkyydestä huolimatta on ihana ottaa kynttilät esille, antaa niiden valon rauhoittaa. Vihdoinkin voi istua aloilleen  ja levätä.

Antaa mahdollisuuden uusille ajatuksille, suunnitelmille.

 Löytää  siitä hetkestä joku asia 

joka  kantaa 

 yli pimeän marraskuun.

 

 Vieden sinut

takaisin  kohti 
valoa!

 

 

TAYS

Eristyksissä

 

Koko elämä oven takana.

 

Ei tarvitse kun avata

 se ja astua kynnyksen yli ,niin koko maailma avautuuu siellä. 

Ihmisiä tulee ja menee ,  he kulkevat kiireesti , puhelevat toisilleen , tekevät työtään.

Tällä puolella ovea aika pysähtyy.Siellä ovat vain minä,sänky, tv, puhelin , soittokello.

Seinässä kulkee kuvio, neljä viivaa sininen -vihreä-vihreä-sininen. Sama toistuu viisitoista kertaa.

Tangosta roikkuu stetoskooppi jolla lääkäri kuuntelee minun sisintäni.

 Tässä on koko elämä. Välillä joku koputtaa oveen ,kysyttyään

  asiansa poistuu. Joku pukeutuu suojavaatteisiin ja astuu sisälle hiljaiseen asuntooni.

En saa otetta elämääni ,ajatukset ovat tyhjät ,vaikka tuntuu että sadat asiat risteilevät mielessäni .

Mielikuvissani istun kotona, katson taulua joka avautuu ikkunasta

  Ääretöntä maisemaa ,sen värejä ,ääriviivoja.

Kaipaan lintujen ääntä ,niiden muuttoa.

Kaipaan syksyn  lehtiä ,vaahteroiden värejä.

Kaipaan syliä, kättä ,kosketusta,läheisyyttä naurua ja sanoja.

Haluan elämäni takaisin.

Syksy osa/6

Vieraita

Aamukahvi seuraa.

Pannullinen ei ihan riittänyt .

Eilen ja tänään!

Ajankulku

 

Ajankulun huomaa oikeastaan vasta silloin kun katselee vanhoja valokuvia. Se jos mikä on julma herätys nuoruuden katoavaisuudesta. Peilistä katsoessa sitä ei oikein hahmotakkaan niin hyvin.Joten kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Enkä suinkaan tarkoita että olisin missään ikäkriisissä. Olen yhtä onnellinen ja tyytyväinen elämän kulkuun nyt kuin nuorempana. 

 

Käteeni osui vanha Kouvola Sanomat, jossa oli kerrottu elämästäni suurperheen  äitinä , äitienpäivänä vuonna 1991.

 

 Lukiessa  ja katsoessa kuvaa
tuntui että siitä on ikuisuus.Sitä jää mietimään ajan kulkua ja kuinka elämän tilanteet ovat muuttuneet paljon tuosta ajasta. Avioero, uusi avioliitto, uusperheen vanhempana oleminen ja siinä tehtävässä kasvaminen, lasten kasvaminen aikuisuuteen, mummoksi tuleminen, sairastuminen kohdunkaulansyöpään,oman kodin myynti ja uuden hankkiminen.Lukuisat monet muut tapahtumat tuon kuvan ottamisen  jälkeen.Kuinka oikeastaan koko elämä on mennyt uusiin uomiin .

   Mielipiteet ja ajatukset elämästä ja kasvatuksesta  ovat kutakuinkin pysyneet samoina. Tietenkin aika on tuonut mukanaan viisautta ,ajatukset ja mielipiteet ovat iän myöten pehmentyneet.
 Edelleenkin toivon että lapset osaisivat kunnioittaa vanhempiaan ja vanhemmat osaisivat olla vanhempia eikä kavereita lapsilleen.
 Että lapsille kasvaisi hyvä itsetunto, tuntisivat olevansa tärkeitä ja hyväksyttyjä. Kantaisivat oman minänsä ylpeänä , olisivat vahvoja ja oikeudenmukaisia mielipiteissään. Pystyisivät olemaan ylpeitä siitä mitä ovat tänä päivänä, kun hyvät arvot tuntuvat välillä olevan kadoksissa monelta .

Äitinä olen saanut olla onnellinen seuratessani lasten kasvamista aikuiseksi. Monestakin  kipuilusta huolimatta  kaikki ovat  löytäneet paikkansa maailmassa ,



Niinkuin lehdessä olevassa jutussa ,tiiviisti samalla sohvalla, lähellä toisiaan ,
 perhe ja suuri sisarusparvi on kasvattanut heistä oikeudenmukaisia,onnellisia aikuisia. Jotka voivat olla ylpeitä omista juuristaan. 

Sitä varmaan nuori Sirpakin toivoi 
ja uskon että olen onnistunutkin melko hyvin tehtävässäni .