J-niinkuin
JOUKUKIRKKO
Isojen ihmisten Jumala
niin kaukana,
mutta lapsen taivaallinen isä
tässä:
- Nyt minä olen taivaassa.
Tämä koti on taivas.
Sinä olet Jumala,
ja Johanna on Jumalan vauva,
- Ja kun minä loukkaan itseni,
niin ota minut syliin.
Silloin sinä olet Jeesus.
(Taskussa kodin avain/Aino Kemppainen)
Niin mutkatonta se on ,lapsen usko. Siihen ei tarvita ihmeellisiä näyttöjä ei uskomuksia. Se on vaan elämässä,
tässä ja nyt.
Niinkuin pikkuinen Moona oli sanonut ,ennen kirkkoon lähtöä:
että mennään Jeesuksen luo, mutta jos ei halua mennä niin sitten ei mene.Tarkoitti kylläkin sanoessaan varmaan kirkkoa tai kirkon käytävää joka johtaa alttarille,koska pienet kerholaiset usein kulkevat sitä pitkin esiintyäkseen alttarin edessä.( Sanat ei ihan ehkä sanasta sanaan mennyt näin ,mutta sinne päin.)
Eli niin mutkatonta Jeesuksen luo meneminen on.
Mutkatonta on muutenkin lasten kanssa kirkossa oleminen.
Ei ole niin tarkkaa jos vähän kävelee tai juttelee ja laulelee omia juttuja.Välillä voi vilkutella kaverille ja hetken kuluttua voi tuskastua koko kirkossa olemiselle.Olisi mukava lähteä jo pois. Nälkäkin tuntuu olevan ,pappi kun ehti alussa kertoa, että kirkon jälkeen on joulupuuroa tarjolla seurakuntatalolla.
Tämä pienten kirkko aloittaa minunkin joulun.
Kirkonpenkissä istuessa ,
lasten esityksiä kuunnellessa,
suurta joulukuusta,altaritaulua,kynttilöitä katsellessa,
papin kertoessa joulukertomusta,ajatus sittenkin virittäytyy jouluun.Ei ole huolta lahjoista, ei kinkusta tai lanttulaatikosta. Saatika sitten tekemättömistä töistä.
On vain tämä hetki.
Levollinen ja rauhallinen olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti