Kuka keksi
talven!
ENSILUMI
Syysusvien kahleet katkes,
kesä vankinsa vapahtaa:
Jo pilvien saumat ratkes lumihahtuvat putoaa!
Läpi ilman ne keinuvat hiljaa
yli mustan , aution maan.
Miten valkoista huurreliljaa
sydän rauhaton kaipaakaan!
Miten autuas onkaan antaa
lumen viileän vilvoittaa
sitä otsaa, mi vielä kantaa
suven muistoa polttavaa!
( Kaarlo Sarkia)
Vaikka kuinka tiedän tulevan alkutalven (vai miksi tätä aikaa nyt kutsuisi) vievän kaiken voiman mennessäään vähäksi aikaan
niin kuitenkin kaikesta huolimatta, kaikesta positiivisesta ajatusyrityksestä huolimatta,
sen tulo masentaa aina aluksi.
Koko keho yrittää taistella tuota luonnonilmiötä vastaan.
Jalat toimivat kuin unessa ,tietämättä mihinkä haluaisivat mennä.
Kädet riippuvat hartioiden jatkeena täysin toimettomana ja mitään tekemättömänä .
Ajatus harhailee ,yrittäen löytää edes jonkinlaisen mielenkiintoisen seikan tulevasta päivästä.
Joskus onnistuen ,useinmiten ei.
Luulisi ihmislapsen tähään ikään mennessä
olevan jo selvillä vesillä tuon tunteen kanssa ,
mutta ei viisastu lapsonen ei.
Viisaita ovat linnut kuin poistuvat pimeyden ja kylmyyden alta iloisempiin maisemiin .Tänä vuonna lintujenmuutto onkin jäänyt paljon vähäpätöisemmäksi näytelmäksi kuin viimevuonna. Muutamia hanhiauroja on lentänyt päivisin talomme ylitse. Pellollakin ovat viivähtäneet vallan pienellä kokoonpanolla, kun vertaa viime vuotista suurmuuttoa.Silloin pellolla oli vieraita niin ettei aamukahvilla olisi pannullinen riittänyt kestitsemään koko joukkoa.
Joutsenet ovat huutaneet toisilleen kokouskutsua jo jonkin aikaa.
Muutama pariskunta lentelee aamuisin aina samalla kellon lyömällä
pellolta Kymelle, tuohon uimarannan poukamaan päin.
Siellä niitä voikin nähdä isomman joukon
viime hetken uintia suorittamassa.
Kurkia ei ole näkynyt enään ollenkaan .
Kurkisen pariskunta taisi olla ainoa joka näillä pelloilla vietti aikaansa ennen kuin tuulet muuttuivat suotuisiksi niiden lähdölle.
Niin on meidän elämä rauhoittunut eläintenkin puolesta täällä pellon reunalla.
Mutta ehkä kun tuulet ovat suotuisia meillekkin niin mieli ja ajatus nousee tästä alkutalvesta ylöspäin . Näinhän se on joka vuosi ennenkin mennyt ,samaa kaavaa noudattaen kuin linnuilla konsanaan.
Eräänä päivänä yksinäinen valkohäntä peura kävi pellolla poikeamassa. Kuulosteli korvat valppaana ääniä, etsiskeli syötävää ja sitten juoksi metsään turvaan. Yritimme päästä sitä lähelle ,onnistumatta siinä kuitenkaan .
Joten jos oikein tarkkaan katsot kuvaa niin tuo pieni pilkku on peura.
Onneksi ne sentään vielä pysyvät näissä maisemissa ennen lumien tuloa.
Vaikka kuinka yritän keksiä talven mukavampia puolia josta saisi päiviin iloa, tuntuvat ne olevan todella vähissä.
Aina vain varmemmin huomaa olevansa kevät-kesä ihminen.
Valo ,lämpö, värit,kaiken uuden ihanan syntyminen luontoon
saavat mielen virkeäsi.
Sitä voi kevään kynnyksellä istuskella vaikka kuinka kauan paikoillaan ja vain katsella kaikkea ympärillä olevaa ja ihmetellä.
Noh, kyllä se taas tästä lähtee.
Päivät vierivät,
viikot kuluvat,
kuukaudet siirtyvät huomaamattomasti kevättä kohti.
Kohta on joulu,
ja hups,
kevätaurinko alkaa paistamaan ja
kaikki valoisuus on taas edessäpäin.
No, jopas jotain ,
positiviivisuusko se nostaa pikkuhiljaa itseään ylöspäin.
Hienoa!
Tähän tunnelmaan jääden...
ja tähän ajatukseen .....
Kyllä mieli taas iloisen
ajatuksen nappaa!
