tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi vaihtuu!

Tervetuloa

vuosi

2014

 

Vuosi avautuu eteesi kuin virta.
Älä viivy rannalla,
älä takerru portaisiin:
soljut veden myötä uusiin maisemiin .
                                             (kirjasta Anno Domini 1993)



 
  Näin joulu jolkotti ohitse.
 Päivät vierivät sohvaa kuluttaen ja ruokakaappeja koluten . Päivä ja ilta eivät eronneet paljonkaan toisistaan, aina oli yhtä harmaata ja pineetä. (niinkuin meidän Sini pienenä sanoi)
Kynttilöitä on kulunut jo monta kiloa. Tervetuloa vaan kevätaurinko ja nokiset ikkunat. Sitä odotellessä,liekit sytytetään kuitenkin päivittäin,likaisia ikkunoita uhmaten.




Mennyt vuosi on ollut monella tavalla tapahtumarikas.
Tässä muutamia vuoden kohokohtia:
Saimme viettää hulvattomia, yhteisiä hetkiä kaikkien lapsiemme ja heidän siippojensa kanssa.Niissä hetkissä ilolla ja naurulla oli eturivin paikka.
 Vietimme mukavan kesäloman, ei yltiöpäisesti töitä, vaan lepoa ja kahdenkeskeistä aikaa.
Nautittiin ihanasta kesästä ,sen lämmöstä ja kauneudesta.




 Tavattiin ystäviä, saatiin nauraa ja rupatella, menneistä ja tulevista.
Yksi suurista ilon aiheista oli , että minäkin sain loppukesästä itseni jollain lailla kuntoon,muutaman vuoden antibioottien syönti on loppunut ja keho alkanut pikkuhiljaa toipumaan.
 Ihanin ilonaihe oli uutinen pienestä ihmeestä joka syntyy alkuvuodesta, se aloittaakin uuden vuotemme, ihmeellisyydellä ja ihastuksella.

Paljosta saamme olla kiitollisia menneestä vuodesta.Sen tapahtumista, iloista ja suruistakin.
Uusi vuosi tuntuu aina vähän jännittävältä ja vähän pelottavaltakin.
 Niin paljon siihen mahtuu asioita ja tapahtumia,
 näin vuoden vaihteessa kuin katsoo vuotta taakse päin, sen vasta oikein tajuaakin.
 Kaikesta jännittävyydestä huolimatta lähdemme uuteen vuoteen iloisena ja avoimin mielin.Ajatukset täynnä uusia suunitelmia ja mietteitä.

On ihana aloittaa joka vuosi aina puhtaalta pöydältä. kun kaikki on vielä arvaamatonta.

Kiitos kaikille mahtavasta vuodesta,tehdään vuodesta 2014 yhtä ihana ja mieleenpainuva kuin mennyt vuosikin on ollut.

Sydämessäni on jokaiselle teistä oma paikkansa.
Haleja kaikille!


       
     














 

 

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 24. luukku aukeaa!



J-niinkuin 

JOULUAATTO

 

Lyöttilän kylätalon joulukuusi

 

Joulu on täällä. Näitkö sen kääntyvän
portista pihaan, ravistavan omenapuun oksilta
valkoisena kimaltavaa lunta.
Sillä on tuomisinaan sylillinen iloa
ja hyvää mieltä,
taskuissa pieniä,
onnellisia ajatuksia
ripoteltavaksi kuusen alle.


Näin tulimme joulukalenterin viimeiselle luukulle.
Päivien  kiireet ovat väistyneet ja jokainen meistä voi nyt huokaista, istahtaa ja nauttia joulun tunnelmasta. (joka kaikesta huolimatta taisi tulla meillekkin)Voi heittää vihdoinkin kaiken ylimääräisen touhun pois ja nauttia läheisten, perheen ,ystävien seurasta.

Kiitos sinulle ,että olet päivittäin jaksanut lukea kalenteriani. Toivon sen tuoneen iloa ja vähän toisinaan nauruakin päivääsi.
Minulle se on ainakin tuonut suurta iloa päivittäin. Tuntuu ehkä vähän haikealtakin kun päivittäiset miettimishetket jäävät pois.Kalenterin kirjottaminen on ollut vähän kuin taiteen luomista tai runojen kirjoittamista. Sitä mutustelee asiaa ,korjaa, kirjoittaa uudelleen, tuskailee ja lopuksi on tyytyväinen tulokseen.Luominen on välillä kovin vaikeeta. varsinkin näin amatööriltä.

Toivotan sinulle ihanaa jouluaikaa. 

Rakkaudella  Sirpa




 

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 23. luukku aukeaa!

J-niinkuin 

JOULUKORTTI

 

 

 

 

Joulukalenterini on edennyt toiseksi viimeiseen luukkuun.Joulu-aatto alkaa hiljalleen tulla ryminällä sisään ,ei enään vain hiipimällä. 
Ulos kun katselee ei oikein uskoisi joulun olevan jo ovella, mittari näyttää 
lämpöasteita ja vettä sataa kaatamalla.


Tien pinta on täynnä vettä ,joten toivotaan enkeleitä kaikille tiellä kulkijoille, joulunviettoon matkaajille.

Tänään haluan antaa kaikille teille lukijoille joulukortin. Osa teistä on varmaan jo saanutkin sen postin kautta, mutta niille joille se ei laatikkoon tipahtanut on mahdollisuus lukea se nyt.


Ole hyvä!



Lähestyy valon ja rauhan juhla,uudestisyntymisen ihme,
syvimmän pimeyden hetkellä
kaamoksen mahtikausi päättyy.
Aurinko syttyy sydämiin,
rakkauden liekki voimistuu.


 

 Olen miettinyt syksyn kuluessa pitkään,
minkälaisella joulutervehdyksellä sinua/teitä
tänä vuonna lähestymme. Ajatus ja idea syntyi
ja nyt on kädessäsi ajatusnauha tai rukousnauha,minkälaisena itse sen haluat ajatella.



Jokaiselle helmelle olen miettinyt oman tehtävän.
PUNAINEN helmi muistuttaa ystävien ja läheisten tärkeydestä.
VIHREÄ helmi tuokoon ajatuksiin kaikki muistot ja eletyt hetket.
VALKOINEN helmi kertoo valosta ja toivosta. Uusien asioiden kokemisesta. Onnesta.
Kaikki helmet sitoo yhdeksi ympyräksi RISTI  joka muistuttaa meitä rakkaudesta.
Näitä helmiä pujotellessani olen viivähtänyt jokaisen teidän luona pienen hetken. Toivon, että sinäkin voisit antaa ajatusten lentää näiden helmien avulla muistoihin, ystäviin, rakkaisiin.
Tämä joulutervehdyksemme välittää rakkauden ja ystävyyden tunteen sinulle, meiltä.
Toivotamme rauhallista joulua teille kaikille ,jossa levolle ja hiljentymiselle on oma aikansa.
                                                  T.    Sirpa ja Taisto




















 


lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukuun 22.luukku aukeaa!

V-niinkuin

VANHEMMAT

 

Neljännen  adventtisunnuntain , joulukalenterin 22. päivän, omistan rakkaille vanhemmilleni, jo edesmenneille,

ÄIDILLE ja ISÄLLE






Olen istunut jo toista tuntia kone sylissäni, katsonut tuota kuvaa edessäni ,isästä ja äidistä,enkä keksi mitään kirjoitettavaa.
Haikeus ja suunnaton ikävä täyttää ajatuksen,
 muistot lapsuudesta,
lapsuuden jouluista muistuvat mieleen.




Sanat ovat tarpeettomia
hiljaisuus ja kiitollisuus
astukoon sydämeen.
  






perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 21. luukku aukeaa!

M-niinkuin 

MUMMU

 

Vuonna 1966 ensimmäisenä päivänä joulukuuta, mummuni 
kirjoitti muistokirjaani näin: 



Sirpalle!
Elosi olkoon kuin puronen 
joka hiljaa virtailee,
ja niinkuin kedon kukkanen jota
moni ihailee.

   Hyrylässä  Mummu S.



Meidän mummu oli ihana.
 Väsymättä hän jaksoi leikkiä kanssani.  Leikkimökissä juotiin usein leikkikahvia ja hiekkalaatikossa leivottiin kakkuja.Kauppaleikit laitettiin pystyyn hujauksessa ja mummu oli tietenkin asiakkaana.
 Aamuisin hän  herätteli pientä nukkujaa laulullaan ja tarinoiden kertojana hän oli voittamaton , kummitusjutut olivat hänen pravuuri numeroita.


Mummu oli aina paikalla kun tulin koulusta. Valmiina oli välipalat ja mummu, kiinnostuneena minun päiväni tapahtumista.
Hän oli hiljainen puurtaja jolle on olemassa sydämessäni,  ihan oma paikkansa.


Tässä me kaksi erillaista mummua olemme.
(taidamme  olla kuvissa melko lailla saman ikäisinä)


Saima vuosimallia
1898



Sirpa vuosimallia
1957






  
  

   


 

Joulukalenterin 20. luuku aukeaa!



S-niinkuin

SISKO

 

 




Sinä olet mukanani
kuin taskussa kodin avain,
joka lohduttaa palelevaa kättä.
                                                  (Aino Kemppainen)



Tämän päivän olen omistanut siskoille.
Varsinkin omalle ,isolle-siskolleni.


Meidän perheeseen ,siis lapsuuden perheeseen, kuului kaksi tyttöä. Kuten isämme välillä leikkisästi kutsui meitä "vähälikka ja pikkulikka" (äitimme oli tuo "isolikka")
Pienempänä olin siskolleni aika riesa, uskoisin. Melko suuresta ikäerosta (muutama hassu vuosi) johtuen, riipuin riippakivenä kaikessa mukana. Siskosta muodostuikin nuorempana minulle suuri esikuva, jonka tekemisiä ja olemisia tuo pikkulikka ihannoi.

Nyt kun olemme aikuisia naisia, suhteemme on muuttunut. Olemme kaksi tasavertaista naista, jotka jakavat iloja ja suruja toistensa kanssa. On turvallista tietää ,että on joku jonka puoleen voi kääntyä vaikeissakin asioissa, joku jonka suonissa virtaa sama veri kuin itsellä ,jonka mennyt historia koskettaa samalla lailla minua.


Siskon kanssa olemme viettäneet monia hulvattomia hetkiä, joissa nauru ja itku ovat niin lähellä toisiaan. Ilman noita hetkiä  elämänikirjani olisi jäänyt melko tyhjäksi,vajaaksi.


Toivon ,että omatkin lapseni voisivat tuntea sisariaan kohtaan samanlaista rakkautta kuin minäkin omaani ,että kaiken elämän keskellä siskot olisivat tärkeitä ,joihin aina voi luottaa, jotka aina kulkevat mukana kuin kodin avain taskussa.




  

  
   

 
 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 19. luukku aukeaa!

J-niinkuin

 JOUKUKIRKKO

 

 

 

Isojen ihmisten Jumala
niin kaukana,

mutta lapsen taivaallinen isä
tässä:
- Nyt minä olen taivaassa.
Tämä koti on taivas.
Sinä olet Jumala,
ja Johanna on Jumalan vauva,
- Ja kun minä loukkaan itseni,
niin ota minut syliin.
Silloin sinä olet Jeesus.
                                   (Taskussa kodin avain/Aino Kemppainen)

  
Niin mutkatonta se on ,lapsen usko. Siihen ei tarvita ihmeellisiä näyttöjä ei uskomuksia. Se on vaan elämässä,
tässä ja nyt.


Niinkuin pikkuinen Moona oli sanonut ,ennen kirkkoon lähtöä: 
että mennään Jeesuksen luo, mutta jos ei halua mennä niin sitten ei mene.Tarkoitti kylläkin sanoessaan varmaan kirkkoa  tai kirkon käytävää joka johtaa alttarille,koska pienet kerholaiset usein kulkevat sitä pitkin esiintyäkseen alttarin edessä.( Sanat  ei ihan ehkä sanasta sanaan mennyt näin ,mutta sinne päin.)
Eli niin mutkatonta Jeesuksen luo meneminen on.

Mutkatonta on muutenkin lasten kanssa kirkossa oleminen. 
Ei ole niin tarkkaa jos vähän kävelee tai juttelee ja laulelee omia juttuja.Välillä voi vilkutella kaverille ja hetken kuluttua voi tuskastua koko kirkossa olemiselle.Olisi mukava lähteä jo pois. Nälkäkin tuntuu olevan ,pappi kun ehti alussa kertoa, että kirkon jälkeen on joulupuuroa tarjolla seurakuntatalolla.








Tämä pienten kirkko aloittaa minunkin joulun.
 Kirkonpenkissä istuessa ,
lasten esityksiä kuunnellessa,
suurta joulukuusta,altaritaulua,kynttilöitä katsellessa,
papin kertoessa joulukertomusta,ajatus sittenkin virittäytyy jouluun.
 Ei ole huolta lahjoista, ei kinkusta tai lanttulaatikosta. Saatika sitten tekemättömistä töistä.
On vain tämä hetki.
 Levollinen ja rauhallinen olo.









 


tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 18. luukku aukeaa!

K-niinkuin

KOKONAINEN

 

Elämän korkein onnni on horjumaton varmuus
siitä, että joku sinua rakastaa.
Rakastaa sinua sinun itsesi tähden tai
paremmin sanottuna, vastoin sinun tahtoasikin.
                            (Victor Hugo)
           

Joulun odotus neljä vuotta sitten oli paljon erillaisempi kuin tänä aamuna .Olin toipumassa isosta leikkauksesta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, joka tuon joulun jälkeen on vuosittain tullut tutuksi leikkausten ja vuodeosastolla vietettyjen aikojen vuoksi. 
Mutta tuo joulu on jäänyt meidän molempien mieleen pysyvästi. Jouduimme viettämään sen sairaalassa, vaikeitten asioiden edesssä.Päivät sisälsivät itkua,toivottomuutta, onnea, vähän iloakin välillä,raivoa,hiljaistaista myöntymistä siihen ,että on asioita joihin et itse pysty vaikuttamaan mitenkään.
Olimme kuin raamatun Joosef ja Maria, yhdessä, suurten asioiden keskellä, turvana toinen toisemme. Emmekä tienneet mitä tulevaisuus toisi tullessaan meille. 

Monien vaiheiden jälkeen, kipeidenkin, elämä on silti kohdellut meitä armollisesti.
 Olemme selvinneet kaikesta.
 Olemme saaneet pitää toisemme. Olemme rakentaneet uuden elämän, käsikädessä.

 Niin se vaan on ,että kaikella on tarkoituksensa,
 asioilla joita tapahtuu.Vaikka kuinka yrittää pyristellä vastaan ja miettiä ,miksi juuri minulle tapahtuu näin .
 Kuitenkin ilman näitä kokemuksia minäkään en olisi nyt se joka nyt olen.

 En olisi koskaan tutustunut
 naiseen nimeltä,
 Sirpa. 

                                                                   
                                                  
     

Anna lehden haastattelu artikkeliin MATKA NAISEKSI ,johon siskoni ilmoitti minut.




  
 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 17.luukku aukeaa!






K-niinkuin

KANANMUNA

 

Tänään olin Kouvolassa,Veturissa, joulupukkijuttuja
hankkimassa.Hikeä pukkasi ja kädet venyivät muutaman sentin .Ei ehkä määrästä ,vaan painosta.
Tänä jouluna olemme olleet super järkeviä. Hankimme lahjat vain ja ainoastaan perheemme pienimmille.Ei niinkuin pituuskasvullisesti vaan iällisesti.Eli lapsenlapsille.Toivottavasti kaikki muut lapset eivät kokeneet nyt järkytyksen kauheutta,mitä,mitä,  pukki ei tuokkaan lahjoja.Tuli oikein helpottava olo, kun tuon päätöksen olimme tehneet.


Johonkin ehkä aivan älyttömyyteen tänään kuitenkin sorruin.Tästä taisi järkevyys olla tosi kaukana. Mietin asiaa ehkä noin 5 sekunnin ajan ,sitten tuo hauskuus ,ihanuus, pudottautui ostoskärryyni.Tämä oli PAKKO saada.

Tässä joulun munamaisin ostos:




  Kumpi se olikaan ensin,
MUNA vai
 KANA ?

 

 

 


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 16. luukku aukeaa!

T-niinkuin

TULI

 

 

 




Ulkona harmaata
ja sateista.
Sisällä lämmintä 
ja kotoista.
Näin on hyvä aloittaa
uusi viikko.
Nautiskellen tulen lämmöstä.







 

lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulukuun 15. luukku aukeaa!

T-niinkuin

TÄHTI


Joulun tekeminen löysi sittenkin minut.
Etsin kaappien kätköistä muutamia joulujuttuja,joita väkersin  iltasella paikoilleen.
Joulukorteille niille tuleville löytyi pieni kori ,jonka viereen enkeli kävi vartioimaan.




Jouluntähdet löysivät tiensä ovensuuhun kynttilä viereen.


Suuri valotähti asettautui ikkunaan, tervehtien sieltä valollaan tiellä kulkevia.
Varaston hyllyltä löytyi ruttuinen pahvilaatikko ,
jonka sisältä ilmestyi vuosia sitten ostettu pikkuinen kuusi.
 Jotenkin se kutsui itsensä sisään kotiimme ,etsi paikkansa,asettautui jouluntuojaksi meille.


Pienet tontut ja nallet hyppäsivät sen oksille ja kynttilät alkoivat valaisemaan huonetta. 
Joululaulut etsittiin laatikon kätköistä esille  ja
 vähän soitettiinkin niitä,
 samalla kun jouluinen piparikakku paistui uunissa
tuoden aivan ihanaa tuoksua kotiin .

Olenko sittenkin pohjimmiltani pikkuisen jouluihminen.
Taidan olla,
 mutta vain ihan pikkuriikkisen.







 

Joulukuun 14. luukku aukeaa!



S-niinkuin

SYNTYMÄ

 

 

 

Tämä päivä on elämässäni erikoinen, koska kolmas lapseni syntyi tänään,
pieni tummahiuksinen tyttö.
Isot siskot riemuissaan ja jännityksellä odottivat pikkusiskoa.
Nyt tuosta juhlapäivästä on kulunut 29 vuotta . Ihan hirmuisen pitkä aika. 
Tuo tummahiuksinen pikkuruinen
 on kasvanut aikuiseksi naiseksi ,joka ei tarvitse äitiään elämässään enään joka päivä .
Niinhän elämän pitää mennäkkin ,mutta onhan se aika surullista näin äidin kannalta ,joka ikuisesti haluaisi pitää lapset helmoissaan.


Tähän sopii hyvin Kahil Gibranin  runo:


Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.Pojissaan ja tyttärissään
elämä ikävöi itseään.Teidän lapsenne tulevat teidän lävitsenne ,
mutta eivät teistä
ja vaikka he ovat teidän kanssanne 
he eivät kuulu teille.
Te voitte antaa heille rakkautenne,
mutta ette ajatuksianne.
Sillä he ajattelevat itse.
Te voitte antaa kodin heidän ruumiilleen ,
mutta ette heidän sieluilleen.
Sillä heidän sielunsa
 asuvat huomispäivän taloissa,
joihin te ette voi jalallanne astua,
ette edes unissanne.
Te voitte pyrkiä olemaan heidän kaltaisiaan,
mutta älkää yrittäkö tehdä heistä itsenne kaltaisia.
Sillä elämä ei kulje takaperin eikä jää kiinin eiliseen. 
Te olette jouset ,
joista teidän lapsenne sinkotuvat
kuin elävät nuolet.
Jousimies näkee maalin ikuisuuden polulla,
ja Hän taivuttaa teidät voimallaan,
että Hänen nuolensa lentäisivät väkevinä ja kauas.
Olkaa iloiset Jousimiehen kädessä.
Sillä niinkuin Hän rakastaa lentävää nuolta,
niin Hän myös rakastaa lujaa jousta. 
  


 Niin kauniita sanoja ja niin tosia.
 Lopuksi vähän kuvia ihanista muistoista.






 
 
                                                                                       










ONNEA,
LAPSENI !  Vähän minäkin,onnea!